1990-luvun alusta lähtien bisfosfonaateiksi kutsuttuja lääkeaineita on tutkittu mahdollisena OI-lasten ja aikuisten hoitomuotona. Useat näistä aineista ovat saaneet Yhdysvaltain ruoka- ja lääkehallinto FDA:n hyväksynnän aikuisten Pagetin taudin, osteoporoosin, tai muiden sairaustilojen, mutta ei osteogenesis imperfecta-potilaiden hoitoon.
Bisfosfonaatteja käytetään OI:n hoidossa maailmanlaajuisesti enenevässä määrin, mutta jatkuva hoidon jatkuva tarkkailu sekä näiden voimakkaiden aineiden oikea käyttä ja sen jatkuva arviointi on olennaista kaikille OI:ta sairastaville ihmisille.
Pohjois-Amerikassa OI:n hoidossa käytettäviä bisfosfonaatteja ovat pamidronaatti (Arediaä) ja tsoledronihappo (Zometa ®), joita annetaan suonensisäisesti, sekä alendronaatti (Fosamax®) ja risedronaatti (Actonel®), joita annetaan tabletteina.
Koska suurin osa OI:hin liittyvistä kliinisistä tutkimuksista ovat olleet kontrolloimattomia (kontrolloitu tutkimus on tiukin ja säännellyin lääketieteellisen tutkimuksen muoto) ja koska niiden otokset ovat olleet pieniä, nykyiset tutkimusartikkelit sisältävät tärkeää tietoa, mutta tuloksia ei voida pitää ehdottoman luotettavina. Useimmissa näistä tutkimuksista bisfosfonaattien käyttö johti luun tiheyden kasvuun (mitataan DXA:lla), mutta on esitetty huolia siitä, että tämä saattaa johtaa haitalliseen luun jäykkyyteen ja haurauden lisääntymiseen pitkittyneen hoidon seurauksena. Luun tiheyden suhteellinen kasvu on suurempi lapsilla joiden OI:n tyyppi on vaikea (III ja IV) kuin lievemmissä muodoissa (tyyppi I), mutta tiheyden kasvu vaihtelee eri lasten välillä. Jopa ihmisillä, joilla on terveet luut, pitkä altistus suurille määrille bisfosfonaatteja voi lisätä luun haurautta. Jos luun jäykkyys lisääntyy hoidon seurauksena, luunmurtumien määrä voi vähentyä, koska luun murtamiseen tarvitaan enemmän voimaa, mutta toisaalta syntyvät murtumat voivat olla vaikeampia ja parantua huonommin. Jos luun hauraus kasvaa liiallisen bisfosfonaattihoidon seurauksena, pienempi määrä voimaa voi aiheuttaa toistuvia murtumia. Näitä asioita tutkitaan parhaillaan.
Potilaat jotka ovat osallistuneet kontrolloimattomiin bisfosfonaattihoitotutkimuksiin ovat kertoneet lisääntyneestä jaksamisesta ja lisääntyneestä varmuudesta kävelyssä ja muissa toiminnoissa. Tämä lisääntynyt aktiviteetti voi sinällään parantaa luuntiheyttä, mutta voi myös lisätä murtumariskiä kaatumisten jne. kautta. Näin ollen bisfosfonaattien vaikutusta murtumien määrään ei ole helppo arvioida.
Maailmanlaajuisesti tutkitaan sitä, missä vaiheessa hoito pitäisi joko lopettaa tai tilapäisesti keskeyttää. Näyttäisi siltä, että hoidon optimaalinen kesto vaihtelee henkilöstä toiseen, riippuen henkilön iästä, OI:n tyypistä, iästä milloin hoito aloitettiin ja yksilöllisestä vasteesta hoitoon (kliiniset, biokemialliset ja luuntiheyden muutokset). Monet tutkijat ja hoitotyötä tekevät uskovat että bisfosfonaattien täysi vaikutus saavutetaan yleensä 2-3 vuoden ja korkeintaan 5 vuoden kuluttua. Joidenkin OI-potilaiden luuntiheys on säilynyt kaksi vuotta hoidon lopettamisen jälkeen, mutta kokemusta ei ole riittävästi, jotta tästä voitaisiin antaa suosituksia. Tutkijat neuvovat, että hoito koko lapsuuden läpi ei luultavasti ole tarpeen tai hyödyllistä. On esimerkiksi ehdotettu tauon pitämistä hoidossa ja sen aloittamista uudelleen, jos luuntiheydessä tapahtuu murtumariskiä lisäävää taantumista. On selvää, että lääkäreiden tulisi jatkaa potilaan seurantaa hoidon lopettamisen jälkeen. Bisfosfonaatit säilyvät luussa monen vuoden ajan, ja on olemassa riski siitä, että niiden kerääntyminen luuhun ajan kuluessa saattaa aiheuttaa haitallisia sivuvaikutuksia, kuten epämuodostumia, liiallista tiheyttä ja lisääntynyttä luun jäykkyyttä tai haurautta. Nämä pitkäkestoiselle tai suurelle annokselle altistumisen mahdolliset haittavaikutukset on nähty OI:n hiirimalleissa.
Annostus lasketaan yleensä potilaan iän ja painon perusteella. Lasten annostuksesta ei ole olemassa yleistä yhteisymmärrystä. "Montrealin protokolla" sisältää yleisesti käytetyn pamidronaatti (Aredia®) -annostuksen lapsille, joskin eräät tutkijat testaavat pienempiä tai suurempia annostuksia, tai erilaisia annostusvälejä. Kaikkien bisfosfonaattien pitkän aikavälin annostusta on seurattava tarkasti, jotta vältytään niiden kertymiseltä luuhun siinä määrin, että siitä seuraa haitallisia sivuvaikutuksia.
Eri tutkimukset tarkastelevat sitä, miten bisfosfonaatit vaikuttavat kehon eri luihin, esimerkiksi reisiluuhun ja selkärankaan. Bisfosfonaatit ja muut lääkkeet joita käytetään osteoporoosin hoitoon ovat osoittautuneet vaikuttavan eri tavalla pitkiin luihin ja selkänikamiin. Vaikutusta luun syntymiseen ja kiertoon aineenvaihdunnassa tutkitaan. Yksi tutkimus vihjaa, että hoidon aikana heikentynyt luun normaali hajoaminen palaa normaalille tasolle, kun hoito loppuu.
Tutkittavana on myäs vaikutus OI-luun murtuman tai kirurgisen katkaisun (osteotomia) paranemiseen. Tähänastinen kokemus osoittaa, että OI-luu paranee usein hitaammin bisfosfonaattihoidon jälkeen. Murtumien epätäydellistä paranemista ja osteotomioiden hidasta paranemista esiintyy OI-potilailla, jotka eivät ole koskaan saaneet bisfosfonaatteja, mutta sitä näyttäisi esiintyvän useammin yksilöillä jotka ovat olleet bisfosfonaattihoidossa. On myös olemassa näyttöä siitä, että bisfosfonaatit hidastavat pitkien luiden paranemista, ja jotkin lääkärit saattavat tilapäisesti keskeyttää bisfosfonaattihoidon murtuman korjautumisen ajaksi. Kuitenkin riittämätön tieto näiden ongelmien luonnollisesta esiintymisestä bisfosfonaattihoidon ulkopuolella tekee vaikeaksi sanoa, tekevätkä bisfosfonaatit ongelman pahemmaksi. Joidenkin tutkimusten mukaan oskilloivan (värisevän) sahan käyttä käsisahan sijasta leikkauksissa voi hidastaa bisfosfonaateilla hoidetun luun paranemista.
Viimeaikaisissa tutkimuksissa on käytetty pamidronaattia hyvin nuorten, vaikeaa OI:ta sairastavien lasten hoitamisessa. Raporttien mukaan luuntiheys, nikamien koko ja omaehtoinen liikkuminen lisääntyivät. Murtumatiheys ja kipu saattavat vähentyä. Negatiivista vaikutusta kasvuun ei ole nähty, mutta on vaikea ennustaa, miten pitkäksi kukin lapsi lopulta olisi kasvanut. Pitkäaikaisia vaikutuksia luun kiertoon ja hampaisiin ei vielä tunneta.
OI-tyyppiä I sairastavien lasten bisfosfonaattihoidosta ei ole riittävästi luotettavaa tietoa. Huolellisesti suunniteltujen lääketieteellisten tutkimusten pitäisi vastata avoimiin kysymyksiin. Meneillään olevat tutkimukset testaavat pamidronaatin käyttää tyyppiä I sairastavilla lapsilla, joilla on ollut kolme tai useampia murtumia vuodessa kahden peräkkäisen vuoden aikana sekä nikamamurtumia.
OI-aikuisten vaste suun kautta tai suonensisäisesti annettuihin bisfosfonaatteihin näyttäisi olevan minimaalinen. Bisfosfonaatit saattavat auttaa aikuisten luuntiheyden säilyttämistä tai vähentää ikään liittyvän osteoporoosin riskiä ja mahdollisesti vähentää luukipua, mutta lisää tutkimusta tarvitaan.
Kontrolloimattomissa tutkimuksissa bisfosfonaattien on todettu vähentävän "luukipua". Erityisesti joidenkin pienten OI-lasten vanhemmat ovat kertoneet, että lapsen fyysinen mukavuus on kasvanut. Vaikutus tähän luukipuun näyttäisi riippuvan potilaan iästä. Nuoret, kasvavat lapset näyttäisivät kokevan vähemmän kipua käyttäessään bisfosfonaatteja; toisaalta vanhemmat lapset ja aikuiset saavat kipuun vähemmän helpotusta. Liikunta voi myäs vähentää kipua. Kivun mittaus on vaikeaa ja plasebovaikutusta on usein todettu tutkittaessa hoitoja muiden luusairauksien kohdalla (plasebovaikutuksella tarkoitetaan potilaan tuntemaa parannusta asiantilassa samalla, kun tämä käyttää vaikutuksetonta versiota lääkkeestä). Aihetta tutkitaan parhaillaan. Kipua ei ole helppo arvioida eikä sitä tulisi käyttää indikaattorina annostuksen tai hoitojaksojen tiheyden määrittämisessä.
Niissä harvoissa tunnetuissa tapauksissa joissa OI:ta sairastava ja bisfosfonaatteja saava nainen on tullut raskaaksi, lääkkeen käyttö lopetettiin heti kun raskaudesta tultiin tietoisiksi. Syntyneitä vauvoja äidin elimistössä ollut bisfosfonaatti ei ilmeisesti ollut haitannut. On arveltu, että vaara sikiölle olisi suurimmillaan suonensisäisen infuusion aikana, ennen kuin kaikki bisfosfonaatit ovat päätyneet äidin luustoon. Pitkällisen bisfosfonaattialtistuksen vaikutuksista raskauteen ei ole paljon tietoa.
Eläinkokeet ovat osoittaneet että suuret määrät bisfosfonaatteja äidin luussa voi olla haitallista sikiän luustolle.
Kun lääkettä käytetään ilman virallista hyväksyntää (suom. huom. tämä on amerikkalainen teksti) kuten USA:ssa bisfosfonaattien OI-hoidossa, on parasta olla joko osana lääketutkimusta tai sellaisen luun aineenvaihduntaan erikoistuneen lääkärin hoidossa, joka tuntee bisfosfonaatit. Hoito-ohjelmat joissa hoidetaan useita OI-lapsia ovat luultavasti hyödyllisempiä ja turvallisempia kuin sellaiset, joissa hoidetaan yhtä lasta eristyksessä. Henkilöitä, jotka eivät voi matkustaa tutkimusta suorittavaan laitokseen, voidaan silti hoitaa tutkimussuunnitelman mukaan ja tiedot välittää tutkimusta tekevälle taholle, vaikkakin tämä on vähemmän toivottavaa kuin suora tarkkailu OI-spesialistin valvonnassa.
Hoito on aina suoritettava asiantuntijan valvonnassa, jotta voidaan varmistua siitä, että kaikki mahdolliset merkit muutoksista luussa havaitaan. Tähän käytetään sekä laboratoriotestejä, räntgenkuvia että muuta kliinistä informaatiota.
OI-lasten vanhempien tulee keskustella lääkärin kanssa bisfosfonaattihoidon hyödyistä ja haitoista. Huomioon on otettava lapsen sairauden vaikeusaste, ikä ja toimintakyky. Hoidossa pitäisi käyttää matalinta tehokasta annostusta ja hoidolle on määriteltävä loppuaika, joka perustuu aikaan tai tavoiteltuun luuntiheyteen ja yleiseen kliiniseen vasteeseen.
OI-aikuisten kannattaa keskustella lääkärinsä kanssa siitä, olisiko bisfosfonaateista hyötyä ikääntymisen mukanaan tuoman osteoporoosin ehkäisyyn.
Tämän tiedotteen julkaisi Osteogenesis Imperfecta Foundationin lääketieteellinen asiantuntijaryhmä. Tiedotteen saa vapaasti jakaa terveydenhoitohenkilökunnalle. Uudelleenjulkaisulupa myönnetään, mikäli tekstiin ei tehdä muutoksia ja julkaisijan tietoja ei poisteta. Lisätietoja saa OI Foundationilta
at bonelink@oif.org tai kirjoittamalla osoitteeseen The
OI Foundation, 804 W. Diamond Ave., Suite 210, Gaithersburg, MD 20878.
| Alkuperäinen julkaisu on saatavilla OIF:n kotisivuilta osoitteesta:
http://www.oif.org/site/DocServer?docID=803 Dokumentin uusin versio löytyy tästä osoitteesta, ja OIF pyrkii päivittämään sen säännöllisesti, mihin OIFE ei omassa versiossaan kykene. OIFE käänsi tämän tekstin muille kielille. |